Lindénin ja Lintilän YLE-maksuksi ristitty äpärälapsi on mukavasti kiehuttanut ihmisten tunteita jo jonkun aikaa. Joskin säälittävän moni pitää sitä ihan hyvänä ideana, ja hittoakos siinä, jos TV-lupamaksu hieman pienenee. Tässä on kuitenkin sellainen pikkuinen ongelma, että kaikki eivät ihan oikeasti sitä TV:tä omista.
Joskus parisen vuotta sitten päätin kieltäytyä TV:n roskatarjonnasta ja samalla luopua moisen aivopesuvälineen omistamisesta tykkänään. Ei vain huvittanut enää katsoa tosi-TV:tä edes vahingossa (krapulassa kauko-ohjaimen tavoitteleminen TV:n sulkemiseksi alkaa toisinaan vaikuttamaan liian raskaalta toimelta). Samalla olen säästynyt TV-lupamaksuilta, ja mielestäni ihan oikeutetusti. Kun en osta YLE:n palveluita, en myöskään maksa, niinhän se menee.
Nyt tätä kuraa ollaan kuitenkin pakkomyymässä minulle ja monelle muulle Suomen kansalaiselle mediamaksun nimellä. En edelleenkään käytä YLE:n palveluita missään muodossa. En internet-sivuja, en televisiota enkä radiota. Silti minun pitäisi maksaa 175 euroa vuodessa ihan vain siitä riemusta, että YLE on olemassa? Mikä tässä ajatusmaailmassa nyt oikein mättää?
Mutta tokihan asiaa voidaan laajentaa "mediamaksun" ulkopuolellekin: AKE:n mukaan Suomeen on rekisteröityinä 205 276 moottoripyörää. Kaikki eivät siis moottoripyöräile, eivätkä katso televisiota. Näinollen noiden moottoripyörien vakuutusmaksut voitaisiin jakaa kollektiiviseksi konepyörämaksuksi, jota jokainen kotitalous joutuisi vuosittain suorittamaan. Jos oletetaan keskimääräinen tuhannen euron vuosittainen vakuutusmaksu per pyörä, ja noin kaksi miljoonaa kuppikuntaa, tulisi vuotuiseksi maksuksi 102,64€ omistit moottoripyörän tahi et. Moniko hyväksyy tämän? Minulle ainakin sopisi.
Lintilän ehdotus ei oikeastaan eroa Italian mafian keräämistä "suojelusrahoista" oikeastaan mitenkään muuten, kuin että suojelusrahoja maksamattomilta saattaa hajota ikkuna tai polvilumpio. Lintilälle suojelusrahaa maksamattomista ei kukaan saa enää asuntoa Suomesta, sillä luottotiedot menevät. Kummallekaan maksulle et sen sijaan saa mitään todellista vastinetta.
Olisiko kuitenkin kansalaisten pakkorahastamisen sijaan aika miettiä YLE:n toiminnan mielekkyyttä? Sen olemassaoloahan on perusteltu esimerkiksi yleisen hälytystiedotusjärjestelmän tarpeella, mutta täyttyykö tämä tarve, ja eikö YLE:n kaltaisen paisuneen ja tarkoitustaan etsivän organisaation elättäminen kaikkine turhine kustannuksineen ole tuon nimissä aika perusteetonta? Uusintojen uusintojen näyttäminen taas ei kovin hyvin käy kulttuurin edistämisestä.
Mikä siis neuvoksi? Lintilän esitys vain tukee käsitystäni siitä, että mitä typerämpi ja kyykyttävämpi lakiesitys keksitään, sitä varmemmin se menee läpi hallituksen ja eduskunnan seulasta. Ja YLE-verohan menee, se on jo ihan tarpeeksi varmaa. En voi enää ymmärtää, kuinka edustajistollamme voi olla yhdenkään kansalaisen luottamusta takanaan.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Nollatoleranssia, rajoituksia, simputtamista
Savon Sanomat kertoo jutussaan, kuinka lautakunnissa on herätty miettimään nopeusrajoittimia nopeisiin moottoripyöriin ja autoihin. Ei siinä, 271km/h yleisellä tiellä on melko kunnioitettava nopeus. Samassa poliisi kertoo tehokkaiden moottoripyörien aiheuttaneen paljon vakavia onnettomuuksia. Kaikella kunnioituksella, mutta tuokin kaveri taisi selvitä hauskanpidostaan kokolailla hengissä.
Sopii toki ajan henkeen, että samalla, kun Suomessa kuolee ihmisiä suunnattomia määriä vuosittain vitutukseen (kts. kuolemansyytilastot, tilastokeskus), vuonna 2007 995 itsemurhaa, kaikkea mahdollista kivaa ja ilman kemikaaleja tapahtuvaa omaehtoista mielenterveyden hoitoa aletaan vainoamaan. Samana vuonna maaliikenteen kuolemantapauksia oli 358 kpl. Motoristien turmia näistä on alle kymmenesosa. Jostain muistan lukeneeni että tuona vuonna kuoli poikkeuksellisen paljon, 30 henkilöä. Saatan toki muistaa väärin. Suhteutettuna motoristien määrän kasvuun ei suhteellista kasvua ollut havaittavissa, sillä tuolloin moottoripyöräilyn suosiossa oli vahvaa kasvua.
Mielestäni on ylipäätään ollut melko mielenkiintoista kuinka vähän kuolemantapauksia ja "lapasesta lähtemisiä" viimeaikoina on tapahtunut, sillä joukkoon on liittynyt lukuisia uusia harrastajia, ja aloittelupyörät ovat usein tehoiltaan olleet hieman muuta, kuin mitä olen pitänyt aloittelijalle sopivana. Silti jopa suhteellisen tehokkailla ja nopeilla 750-kuutioisilla aloitelleet tyttökuskit ovat selvinneet mainiosti ehjin nahoin. Tuon kokoisessa pyörässä voi olla reilusti yli sadan hevosvoiman verran tehoa, ja mihin tahansa autoon verraten melko kunnioitettava tehopainosuhde.
Voi toki olla keskimääräiselle autonkuljettajalle, jolla edes se 10-hevosvoimainen tojotajaris ei pysy lapasessa täyskaasukiihdytyksessä, joka siis tarkoittaa 0-100km/h kiihdytyksessä n. 13 sekuntin suoritusta, melko käsittämätöntä että kukaan voi ensinnäkään ajaa lujaa, tahi vaihtoehtoisesti kiihdyttää ajoneuvonsa nollasta sataan alle neljän sekunnin. Mutta motoristit eritoten ovat ajamisen harrastajia, ja ajotaidot ovat usein huomattavasti paremmalla tolalla kuin keskiarvoautoilijalla, johtuen siitä raa'asta tosiasiasta, että tangossa ei nukuta, näplätä navigaattoria, väsätä tekstaria ja vedetä spaddua yhtaikaa ajosuoritteen kanssa. Ajamista ylipäänsä harjoitellaan huomattavasti enemmän, ja ajokokemusta kertyy täysin eri tavalla kuin auton ratissa.
Myönnän kyllä, että viimeaikoina olen joutunut moottoripyöräillessä muutamaankin vaaratilanteeseen. Olen ajellut koko kevään melko aggressiivisesti. En tarkoita mitään älyttömiä ylinopeuksia ala-asteiden lähettyvillä, se nyt on pöhlöä, mutta en ehkä silti ole suosituimpia ihmisiä liikenteessä, vaikka pyrinkin ajamisellani olemaan haittaamatta muita. Kateus kun vaan käy kiiman edelle täällä aika usein, niin voin kuvitella aiheuttamaani närkästystä. Ja heti perään: yksikään noista vaaratilanteista ei ole itse aiheuttamani ajotavallani. Kolme kertaa on tänä vuonna meinannut auto ajaa päälleni risteyksessä. Ja joka kerran olen ollut etuajo-oikeutettu. Viimeksi alkuviikosta yksi Nissan-kuski kieltäytyi näkemästä keulastaan noin metrin päässä olevaa isoa mustaa estettä. Pari pitkää torvisooloa kyllä herätti kuskin. En saanut liikennevaloissa selvää, oliko ratissa mies vai nainen, sen verran syvälle kätensä taa kuski näköelimensä painoi, kun vihaisesti tuijottelin taakseni punaisissa. Itse olen näihin tilanteisiin niin tottunut, että osaan pitää pääni kylmänä. 16-vuotiaana aloittaneena olen saanut kokea, kun jo jokunen autoilija on ehtinyt olemaan näkemättä lähestyvää motoristia.
Jotkut keittiöpsykologit näkevät moottoripyöräilyn lähinnä naistenmetsästämiskeinona ja oman miehisyyden korostamisen keinona. Eivät ilmeisesti koskaan ole itse kokeilleet, ja hyvä niin, koska touhuun jää koukkuun. Moottoripyöräily on nimittäin ehkä parasta ei-kemiallista mielialalääkettä heti seksin jälkeen, ja huonokin prätkäreissu on parempaa kuin huono seksi. Muistan lukioajoiltani erään reissun, kun tarkoituksella yritin stressata tulevasta ruotsintentistä. Ei onnistunut. Toiset koittavat hukuttaa murheensa sumentamalla todellisuuden viinaan, toiset taas kokevat todellisuuden turboahdettuna ja tavallista kolmiulotteisempana moottoripyörän selästä. Kumpikin tapa aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, mutta jälkimmäinen ei tuhoa maksaa, eikä aivoja. Parhaimmillaan ajaessa tietoisuus kytkeytyy suoraan tiehen, ja silloin tietää elävänsä.
Mutta tällainenhan täytyy toki kieltää, koska eihän tässä maassa kellään saa olla hauskaa. Tai kokemus täytyy ainakin laimentaa nollatoleransseilla ja nopeudenrajoittimilla. Kukaan ei ole tajunnut kysyä, ovatko nykyiset nopeusrajoitukset kääntyneet itseään vastaan tilanteessa, jossa kaluston taso on parantunut huomattavasti. Monissa paikoin on niin unettavat nopeusrajoitukset, etten ihmettelisi onnettomuuksien lisääntyneen ihan vain sen takia, että kuljettajat nukahtelevat rattiin. Varsinkin autolla ajaessa tuollainen uhkaa jo monin paikoin. Lisäksi tekniikan ollessa jo olemassa, voisi vaihtuvia nopeusrajoituksia laajentaa huomattavasti, ja lisätä ne käsittämään huomattavasti korkeammat rajoitukset esimerkiksi yöaikaan, jolloin on liikennettä vähemmän, kuin päiväsaikaan. Vauhtia ei aina tarvitse kasvattaa paljoa, jotta hereillä pysyisi paremmin. Miksi moottoriteillä on öisin nopeusrajoitukset?
Nopeushan ei tapa. Muuten kaikki lentomatkustajat olisivat lähtökohtaisesti kuolleita. Olisin itsekin kuollut. Nopeusero tappaa. Alinopeudet esimerkiksi kiihdytyskaistoilla ovat aiheuttaneet enemmän vaaratilanteita ajourani aikana, kuin lievät ylinopeudet ohituskaistoilla. Huomattavasti enemmän... Näihin ei silti puututa, koska liikenneturhan näkemys tuntuu olevan, että nollanopeus on paras, koska kukaan ei silloin kuole kuin vitutukseen.
Sekä nollatoleranssi, että nyt ehdotetut nopeudenrajoittimet ovat looginen jatkumo tässä taistelussa, jossa tutkimustuloksetkin ovat aina tilatunlaisia. Olen lukenut liikenneturvan tutkimuksen nollatoleranssista, ja sen tieteellinen arvo on täysi nolla. Tutkimuksessa ei voida todistaa mitään, mutta johtopäätöksiä vedetään silti aika pitkälle. No, sakkotulothan se todellinen nollatoleranssin syy on. Tutkimuksessa todetaankin, että säästöjä tulisi laskennallisesti vuositasolla 13 miljoonaa euroa, ja sakkotuloja 40 miljoonaa euroa. Tuosta voidaan kokolailla arvioida nollatoleranssin todellinen syy: verotus, ei liikenteen turvallisuuden parantaminen.
Nopeuden rajoittimissa on vielä yksi ongelma: kuka maksaa? En oikein usko, että valtio maksaa rajoittimet kaikkiin rajoitettaviin ajoneuvoihin. Enkä usko, että ne olisivat kovin edullisiakaan. Taas yksi piilovero YLE-maksun rinnalle, ai kun kiva. No, kai se on sitten ajettava kilvettömällä laitteella. Lisäksi, mitkä ajoneuvot olisi rajoitettava? Moottoripyöräni mitattu huippunopeus taisi olla 285km/h ja autoni 195km/h. En muuten takuuvarmasti laita kumpaankaan kahta tuhatta euroa maksavaa rajoitinta. Eipä ole opiskelijaraukalla edes varaa moiseen. Ja kuinka kauan tällaiset rajoittimet olisivat toiminnallisia? Tehtaiden "murtamattomat" rajoittimet yleensä murretaan noin vartissa. Rekoissa rajoittimet pysyvät murtamattomina vain siksi, että ajopiirtureiden tietoja tarkkaillaan, ja yritykselle asiasta kiinni jääminen ei ole kovin mukavaa.
Toivon mukaan koko pelleily tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa ja omaan typeryyteensä. Suuremmalti hyvää tehtäisiin liikenteen turvallisuudelle parantamalla liikenteen sujuvuutta valo-ohjausjärjestelmien järkeistämisellä, yms., kuin ihmisiä simputtamalla nykyisellä tavalla. Tätä ei vain haluta tehdä, koska se maksaisi rahaa, eikä näkyisi sakkotuloina. Pitkällä tähtäimellä tosin voisi käydä niin, että nyky-"tutkijat" joutuisivat muuttamaan käsityksiään ja liikenneturva paranisi vaikka liikenteen keskinopeus kasvaisi. Ruuhkissa tapahtuu paljon pikku peltikolareita, jotka kuitenkin johtuvat nimenomaan liikenteen takkuamisesta, eivätkä todellakaan nopeuksista, jotka ovat maksimissaankin 40km/h luokkaa. Tällainen todellisuus ei tietenkään päättäville kukkahatuille kelpaa, kyllä sen on johduttava nopeudesta.
Nollatoleranssin suhteen olen vannonut lähipiirilleni, ja vannon tässä seuraavaa: Mikäli menetän korttini useiden muutaman kilometritunnin ylitysten takia, vannon ajavani sitten kortitta. Siihen kohtaan nimittäin loppuu tämän miehen sinisilmäisyys. Järjettömiä rangaistuksia ja lakeja ei nimittäin tule hyväksyä, tai neuvostoliitto ja Orwellin dystopia ovat lähempänä kuin luulemmekaan, jos vain annamme joka kerta periksi.

lauantai 23. toukokuuta 2009
Ammutaanpa Bobrikov
Ruukinmatruuna käsittelee blogikirjoituksessaan lähiaikoina mieltäni painaneesta asiaa. Teksti lähinnä sivuaa aihetta, mahdollista väkivaltaista kansannousua.
Olen jo pitkään kummastellut suomalaisten suoranaista sisuttomuutta vallanpitäjien harjoittaman sortopolitiikan alla. Kansanedustajat harvoin ajavat kansan etua, vaikka nimestä näin voisikin päätellä. Sananvapauden alasajo, näennäisdemokratian ylläpito merkityksettömine konsensusvaaleineen, todellisten ongelmien vaikeneminen kuoliaaksi, mitättömien ongelmien suurenteleminen (nollatoleranssi liikenteessä tästä hyvänä esimerkkinä), typerät YLE-verot, kansan vallan myyminen Brysseliin Lissabonin sopimuksen kritiikittömänä hyväksymisenä... Lista voisi jatkua vieläkin. Tärkeintä tässä on se, että alkaa olla vaikea nähdä eroa entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Eurosto-Suomen välillä. Ehkä viimeisenä erona se, ettei meillä ole keskitysleirejä tai joukkoteloituksia. Vielä.
Yhä kasvava osa sukupolvestani alkaa olla menetetty. En tunne montaakaan ihmistä, jotka enää uskoisivat siihen, että suomalaisen näennäisdemokratian keinoin voisi vaikuttaa yhtään mihinkään. Joka tapauksessa eduskuntaan tai kaupunginvaltuustoihin kerääntyy epäpäteviä mulkkuja, jotka sitten jatkavat edellisten viitoittamalla tiellä, jolla äänestäjät hyppivät milloin kenenkin pillin mukaan. Pääasia on se, ettei kukaan käytä vahingossakaan omia aivojaan, sillä virkamies tietää paremmin.
Tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen, että koko yhteiskuntarakenne olisi laitettava puhtaaksi. Liikaa byrokratiaa, liikaa tarpeettomia säädöksiä, liikaa pikkuvirkamiehiä joiden tehtävänä on siirtää paperia A kasasta B kasaan C ja lisätä siihen leima D. Tai sitten hyppyyttää työtöntä X luukulta 203 luukulle 457 josta sitten toisen toimiston kautta luukulle B42. Kansanedustajat vuodesta toiseen nostavat palkkojaan kysymättä asiasta työnantajaltaan: kansalta. Anekauppaan käytetään kasvavia summia piittaamatta valtionvelasta tilanteessa jossa alamäki vain jyrkkenee. Suomen tiestö on rapakunnossa, vaikka autoilua verotetaankin ihan mukavasti. Terveydenhuollosta ei enää viitsi edes puhua, se on surkeaa. Oppilaitoksia halutaan yhtiöittää ja säätiöittää vaikka on sanomattakin selvää että todellinen opetus kärsii tästä. Suomalaiselle ei ropoakaan irtoa, mutta laittomasti maahantulleille pakolaisille olisi löydyttävä loputtomat määrät rahaa. Ei näin.
Kun tähän ynnää vielä lisäksi Lissabonin sopimuksen aikanaan tuoman muutoksen - vallan lopullisen siirtymisen Brysseliin mahdollisimman kauas kansalaisesta - ei voi kuin todeta seuraavaa: Ihmisellä on kolmisen mahdollisuutta, jos tahtoo elämäänsä elää:
Matti Vanhasen hallitusten suorittama aggressiivinen monikulttuuristamis- ja eurooppalaistamispolitiikka on oikeastaan ihan käypäisesti verrattavissa siihen venäläistämispolitiikkaan, jonka ikonina oli kenraalikuvernööri Bobrikov. No, kansasta on jo sisu piiskattu niin tehokkaasti pois, etten oikeasti usko mistään nousevan uutta Eugen Schaumania ampumaan nykypolitiikan hieman epäsuotuisaan valoon joutunutta johtotähteä. Toisaalta, jos siitä neljä vuotta saisi kakkua ja istuisi kaksi ensikertalaisena, voisi se monelle olla kohta ihan käypäinen vaihtoehto.
Kansannousua ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut, eikä tulekaan tapahtumaan, ennen kuin jostain nousee uusi, selkeä ideologia, jonka suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää, tai kunnes hallituksemme sortopolitiikka syvenee liiaksi. Toistaiseksi olemme melko mukisematta luopuneet oikeuksistamme, ja noudattaneet mitä tahansa lakia, vaikka itseasiassa johtajillemme edes perustuslaki ei ole pyhä. Mutta mistä ideologia? Kommunismi on jo haudattu ja hyvä niin, muttei kasinokapitalismikaan toimi. Ihmiskasvoinen kapitalismi ja Helsingin kevät?
Vallankumous vaatii kolme asiaa: ideologian, vahvan ja karismaattisen johtajan, ja syvät pettyneiden ihmisten rivit, jotka ovat valmiita taistelemaan viimeiseen mieheen asti, sillä se on viimeinen toivo. Viimeksimainittu meillä olisi jo, enää puuttuisi ideologia ja johtaja. Sopii toivoa, että nouseva ideologia ei ole sellainen perinteinen saksalainen juttu, tai edes sen ihmeemmin mikään kommunismin muoto. Stalinismin rikokset ovat vieläkin hieman hämärän peitossa, mutta Leniniin ja Staliniin verrattuna Hitler oli aika enkeli.
Valta tulisi palauttaa kansalle, jolta se on riistetty kieroin puhein ja pintakultaisin teoin. Tämä tapahtuu joko järjestelmän muuttaessa itseään, tai kansan pyyhkiessä riistäjät tieltään. Nykymeininki ei käy.
Ero suomalaisen ja ranskalaisen välillä on siinä, että ranskalaisella on perinne, joka pistää sen kadulle marssimaan ja polttamaan autoja vähän pienemmästäkin. Päättäjät pidetään edes hieman varpaillaan, ja toisaalta hermot tulevat tuuletetuiksi. Suomalainen taas nielee paskaa loputtomiin, kunnes lopulta käy sille hermoille se loputon uloste, ja sitten lätisee.
Piffaisko joku lentolipun Australiaan? Voin mennä sinne odottelemaan, kunnes homma on hoidettu.
- MK

- Hankkia sellainen varallisuus, ettei yhteiskunnasta tarvitse välittää. Valitettavasti Liliuksia ei Suomeen kauheasti mahdu.
- Muuttaa jonnekin EU-alueen ulkopuolelle. EU:n sisäpuolella liikkuminen kun on turhaa, sillä asiat ovat kohta kaikkialla Euroopassa yhtä lailla päin helvettiä. Demokraattinen Eurooppa: Asioista äänestetään niin kauan kun tulos on "oikea" (Irlanti).
- Nousta kapinaan. Ja tällä tarkoitan järjestäytynyttä aseistettua vallankaappausta. Hetki hetkeltä se piste lähestyy, kun kansan mitta tulee täyteen. Ja sen tapahtuessa en usko Suomen hallitukselta löytyvän bolshevikkihallituksen kaltaista voimaa tuhansien kapinoiden taltuttamiseen.
Matti Vanhasen hallitusten suorittama aggressiivinen monikulttuuristamis- ja eurooppalaistamispolitiikka on oikeastaan ihan käypäisesti verrattavissa siihen venäläistämispolitiikkaan, jonka ikonina oli kenraalikuvernööri Bobrikov. No, kansasta on jo sisu piiskattu niin tehokkaasti pois, etten oikeasti usko mistään nousevan uutta Eugen Schaumania ampumaan nykypolitiikan hieman epäsuotuisaan valoon joutunutta johtotähteä. Toisaalta, jos siitä neljä vuotta saisi kakkua ja istuisi kaksi ensikertalaisena, voisi se monelle olla kohta ihan käypäinen vaihtoehto.
Kansannousua ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut, eikä tulekaan tapahtumaan, ennen kuin jostain nousee uusi, selkeä ideologia, jonka suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää, tai kunnes hallituksemme sortopolitiikka syvenee liiaksi. Toistaiseksi olemme melko mukisematta luopuneet oikeuksistamme, ja noudattaneet mitä tahansa lakia, vaikka itseasiassa johtajillemme edes perustuslaki ei ole pyhä. Mutta mistä ideologia? Kommunismi on jo haudattu ja hyvä niin, muttei kasinokapitalismikaan toimi. Ihmiskasvoinen kapitalismi ja Helsingin kevät?
Vallankumous vaatii kolme asiaa: ideologian, vahvan ja karismaattisen johtajan, ja syvät pettyneiden ihmisten rivit, jotka ovat valmiita taistelemaan viimeiseen mieheen asti, sillä se on viimeinen toivo. Viimeksimainittu meillä olisi jo, enää puuttuisi ideologia ja johtaja. Sopii toivoa, että nouseva ideologia ei ole sellainen perinteinen saksalainen juttu, tai edes sen ihmeemmin mikään kommunismin muoto. Stalinismin rikokset ovat vieläkin hieman hämärän peitossa, mutta Leniniin ja Staliniin verrattuna Hitler oli aika enkeli.
Valta tulisi palauttaa kansalle, jolta se on riistetty kieroin puhein ja pintakultaisin teoin. Tämä tapahtuu joko järjestelmän muuttaessa itseään, tai kansan pyyhkiessä riistäjät tieltään. Nykymeininki ei käy.
Ero suomalaisen ja ranskalaisen välillä on siinä, että ranskalaisella on perinne, joka pistää sen kadulle marssimaan ja polttamaan autoja vähän pienemmästäkin. Päättäjät pidetään edes hieman varpaillaan, ja toisaalta hermot tulevat tuuletetuiksi. Suomalainen taas nielee paskaa loputtomiin, kunnes lopulta käy sille hermoille se loputon uloste, ja sitten lätisee.
Piffaisko joku lentolipun Australiaan? Voin mennä sinne odottelemaan, kunnes homma on hoidettu.
- MK
perjantai 8. toukokuuta 2009
Koulukiusaus kasvattaa virkamiehen?
Onpa tässä pohdituttanut. Että mikä meitä, ja eritoten virkamiehiämme vaivaa. Kun katselee Suomen valtion harjoittamaa hallintapolitiikkaa kansalaisiinsa nähden, ei voi olla näkemättä sen taipuvaisuutta sanelemiseen ja kyykyttämiseen. Hyvänä esimerkkinä tämä uusin keksintö, nollatoleranssi liikenteen nopeusvalvonnassa. Kuka tahansa omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää heti, että todellista parannusta liikenneturvallisuuteen ei saada, mutta tällä väitetään saavutettavan 13 miljoonan euron säästöt. Puhumattakaan arvioiduista 40 miljoonan euron sakkotuloista.
Puuttumatta vielä tällä kertaa enempää tuohon poliisiylijohdon ja virkamiesten aivopieruun/rahankeruuautomaattiin, aion tässä pohdiskella sekä virkamiesten yleistä olemusta että valtion tarkoitusta ja oikeutusta.
Virkamiesten päätöksiä ja toimintaa tarkastellessa nimittäin juolahtaa väkisinkin ihmisellä mieleen sellainen, että tännekö ne koulukiusatut ovat tulleet kostamaan? Juuri tällaiset "liikenneturvallisuutta parantavat" päätökset, muukin selkeästi valvontayhteiskuntaan viittaavat toimet, ihmisten hyppyyttäminen taloudellisen hädän edessä byrokraatilta toiselle... Tosiaan! Tännehän ovat päätyneet kaikki ne, joita yläasteella on potkittu päähän! Noissa hommissahan saa kostaa kokemansa vääryyden koko Suomen kansalle!
Siitä taas tullaan aasiakaan kestämättömän sillan yli siihen, mikä itseasiassa on valtion olemassaolon tarkoitus? Tilannehan on nyt se, että valtio kyykyttää kansalaisiaan, nyhtää heiltä rahaa vastineeksi siitä, että käsiimme jää yhä surkeammaksi rapistuva infra; terveydenhuolto, vanhustenhuolto, tiestö, koulutus - kaikki tuo on oikeastaan jo koko lailla irvikuva siitä, mitä alunperin on haettu. Sen sijaan eduskuntamme katsoo kerrasta toiseen olevansa oikeutettu parempaan palkkaan, alati kasvavaan anekauppaan (kehitysapu), jolla rahoitetaan Somalian sotaa ja Afganistaniin porttola tai kaksi. Kyse on valtion rahoista, tekevät niillä mitä haluavat. Eikä muuten ole! Ilman kansaa kun ei ole valtiota, ilman kansaa ei verotuloja. Valtio koostuu kansalaisista, ja valtion rahat ovat kansalaisten rahoja. Me maksamme koko lystin, mutta meiltä ei vaivauduta kysymään mielipidettämme oikeastaan mihinkään. Keskeneräisistä asioista ei saa puhua. Mistään ei saa puhua. Reichsführer tietää.
Kysyn vain, missä on tällaisen valtion oikeutus? Mikä saa meidät maksamaan kiusaajallemme vuodesta toiseen näinkin nurisematta? Miksemme vaadi - tai emme edes saisi vaatia - rahoillemme vastinetta? Olemmehan itseasiassa valtio-nimisen kokonaisuuden asiakkaita. Maksamme veroja, sakkoja, rapsuja ynnä televisiomaksuja saamistamme palveluista. Kaikesta päätellen palvelut ovat suunnatut BDSM-seksiin taipuvaisen pariskunnan alistuvalle osapuolelle.
Olisiko siis aika ryhtyä vaatimaan valtiolta tulosvastuuta! Eihän yritysmaailmassakaan tällainen peli toimisi! Tulos tai ulos, siinä pelin henki. Kyllähän vapaillakin markkinoilla paska myy, muttei yhtä hyvin kuin vastaavan hintainen parempi tuote. Valtiomarkkinoilla valitettavasti markkinat eivät ole tyystin vapaat, vaan tuotetta vaihtaessa pitää täytellä kaikenmaailman kansalaisuusanomuksia ynnä muita kivoja lomakkeita - taas kerran byrokraattien riemuksi. Asiakasta kustaan silmään hirveällä paineella, ja tämä vielä kiittää ja kumartaa, että onpa "jumalauta, lottovoitto syntyä Suomeen!". Tai oikeastaan yhtään mihinkään päin Euvostoliittoa sen ihmeemmin.
Ihminen ei oikeastaan tarvitsisi valtioita, mutta helpottavathan ne kummasti elämää. Mutta silti valtion asiakkaalla pitäisi olla hieman enemmän oikeutta määritellä tuotteen sisältöä. Tällä hetkellä taas homma toimii huumediilereiden otteilla. Suomessakin valtiolla on paitsi alkoholimonopoli, myös väkivallan monopoli.
Pahasti ovat asiat menneet persieelleen. Meidän kansalaisina pitäisi laatia valtiolle vaatimusmäärittely, jossa käydään läpi haluamamme ominaisuudet tuotteesta, jonka edustajistomme sitten suunnittelee ja toteuttaa. Maksamme siitä sitten edustajiston vaatiman summan. Ei niin, että meiltä vaaditaan tuhkatkin pesästä, jonka jälkeen käteen jää hatullinen paskaa. Ja se hatullinen on muuten sitten lounaasi, ja siitä pitäisi riittää koko kuukaudeksi.
Jotenkin huomaa, että politiikkaan päätyvät ne, joilla ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia pärjätä vapaassa maailmassa.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Selityksiä, selityksiä
Jostain merkillisestä syystä koen olevani velvoitettu pieneen selontekoon aloitustani seuranneesta pitkästä hiljaisuudesta. Yksityiselämän kiireiden lisäksi siihen on vaikuttanut niin suunnattomaksi paisunut poliittinen vitutus, ettei kirjoittamisesta olisi tullut mitään pannuni kiehuessa näppäimistölle. Lisäksi yritän välttää beetasalpaajien tarvetta näin nuorella iällä, ja jos joku on omiaan nostamaan verenpainetta, se on politiikan seuraaminen.
Lex Thors meni läpi, Lex Nokia meni läpi, sananvapaus on vaakalaudalla, valtakunnassa kaikki päin seiniä työmarkkinoita myöden; keksi tässä sitten syytä hymyillä. Kaiken muun kukkuraksi poliisi alkaa syksyllä kyttäämään ylinopeuksia ja varoittelemaan jo muutaman kilometritunnin ylityksistä kirjallisesti. Tai niin ainakin uhkaillaan. Liikenneturvallisuus varmasti paranee tällä tempauksella aivan päättömästi ja kaikki tulee taas olemaan hyvin.

Olen tässä parin viime viikon ajan yrittänyt käydä läpi päässäni, miten hallituksemme ja eduskuntamme on viime aikoina toiminut kansan eduksi. Siis miten päätöksenteossaan olisivat parantaneet kansalaisten oloja ja elämää. En ole keksinyt kuin taannoisen opintorahan ja asumislisän noston, ja elinkustannusten kohottua parin viime vuoden aikana nekin ovat jo monasti ulosmitatut. Keppiä onkin sitten tullut oikein urakalla. Kansantaloutta halutaan kuormittaa anekaupalla entistä avokätisemmin.
Tämä on mielestäni hassua siksi, että kyseessähän ovat meidän valitsemamme, meidän maksamamme kansanedustajat. Ei siis muiden kansojen edusmiehet, vaan meidän edustajamme. Tilanteessa, jossa meidän kansana pitäisi häikäilemättömästi pitää omista eduistamme huoli - eivät sitä nimittäin Ranskalaiset tai Italialaisetkaan tee - myymme vähänkin valtamme (Lissabonin sopimus l. EU:n perustuslaki) Brysseliin.
Päätelmäni ovat usein johtaneet siihen umpikujaan, etten enää tiedä, pitäisikö yrittää jotenkin vaikuttaa, vaiko luovuttaa, jättää uppoava laiva ja muuttaa jonnekin EU:n ulkopuolelle. Eri asia on sitten, että onko se ruoho sen vihreämpää sielläkään, mutta kohta on pakko yrittää.
Blogissaan Eija-Riitta Korhola pohtii syitä EU:n perustuslain hylkäämiselle Irlannissa. On hämmentävää huomata, että omassa EU-huumassaan tietyt ihmiset eivät todellakaan näe sitä vaihtoehtoa, että EU:n perustuslakia ei vain haluta! Kyllä minua ainakin huolestuttaa ihan todellisuudessa juuri se, että tuon sopimuksen myötä loputkin vallanrippeet joita meillä on, valuvat Brysseliin entistä kauemmas kansalaisesta. Irlannin farssi kertoo aika hyvin siitä, mitä demokratia todella tarkoittaa: ei mitään!
Pohdimme muuten ajatusleikkinä tuossa sellaista, että hankkisimme vaikkapa 50 000 nimeä adressiin, jossa pyydettäisiin USA:n presidenttiä Barack Obamaa tuomaan hieman demokratiaa tännekin, kun ei sitä meilläkään oikein ole, ja sitten lähettäisimme tuon adressin Valkoiseen Taloon. Päädyimme siihen lopputulokseen, että tokkopa tuo edes ylittäisi uutiskynnystä.
Neuvostoliitto pysyi kasassa pakkokeinojen - Tshekojen, NKVD:n, KGB:n, jne. - voimalla. Ja vodkan. Kannattaisi siis Suomessakin välittömästi laillistaa kannabis, tai ainakin sen kotikasvatus. Nimittäin pilvessä tätä kansaa ei ainakaan sitten vituttaisi niin paljoa, kun sitä poljetaan maahan, kastroidaan ja huorataan Eurooppaan.

Nallekarkit ja sananvapaus
"Tasan ei käy nallekarkit" on ainakin usein minun sukupolveni suusta kuultu lausahdus. Sehän on tietysti mukaelma eräästä paljon vanhemmasta sanonnasta. Joka on seurannut uutisia viime päivinä, on saanut todeta tämän saman vanhan tosiasian jälleen kerran, ja tällä kertaa se koskee - mitäs muutakaan - sananvapautta. Yleensäkin asiasta on kiistelty ja keskusteltu lähiaikoina useassakin yhteydessä, kun sananvapauden todellinen tila alkaa käymään ilmeiseksi: mitä pidämme ihmisoikeutena, mitä perustuslakiimme on kirjattu, ei olekaan niin ehdotonta kuin mitä olemme ymmärtäneet, ja mitä sana itsessään antaa ymmärtää.
Kyse on tietysti, taas kerran, Jussi Halla-Ahosta. Nyt kävi ilmeisesti niin, että Halla-Aholla ei ole vapautta esittää internetissä suhteellisen perusteltuja näkemyksiään maahanmuuttoasioista, mutta YLE saa kutsua tohtori Halla-Ahoa "rotutohtoriksi". No, perusteluthan ovat todella läpinäkyvät, tai ainakin minulle sana rotutohtori tuo mieleen erään kolmannessa valtakunnassa vaikuttaneen tohtori J. Mengelen, enkä varmaankaan ole aivan yksin mielleyhtymineni. Toki, sana rotutohtori voisi olla samanlainen ilmaisu, kuin esimerkiksi rotunainen tai rotukissa, joissa molemmissa tarkoitetaan poikkeuksellisen "laadukasta" yksilöä lajissaan, jolloin nimitys olisi kaikkea paitsi loukkaava. Niinpä niin. "Halla-aho on tohtori, ja hän on poliitikkona esittänyt voimakkaita mielipiteitä maahanmuutto- ja rotuasioissa.", siispä hänet voi mukavasti rinnastaa Mengeleen.
Tai sitten olenkin hyväuskoinen. Vedänkin siis samanlaisen kielikuvan: saksankielessä sana reich tarkoittaa valtiota, ja sana führer tarkoittaa johtajaa. Nämä voidaan mukavasti yhdistää, hieman kuten esimerkiksi sanassa geschäftsführer. Meillähän on esimerkiksi Matti Vanhanen, joka periaatteessa pääministerinämme on valtionjohtaja joten syyttäjän ja tutkinnanjohtajan perusteluilla on siis täysin luvallista kutsua häntä Reichsführer Matti Vanhaseksi. Noin.
"Miten Italian median tilanne eroaa muinaisesta Neuvostoliitosta, jossa myöskin kansakunnan johto oli median arvostelun ulkopuolella eivätkä viestinnän ammattilaiset saaneet tehdä työtään vapaasti?", kysyy Vesa Hack Uuden Suomen blogissaan koskien Berlusconin uusinta heittoa Suomesta. No, heittohan oli mauton, mutta tulipa vain mieleeni, että mitenkäs muka meidän tilanteemme eroaa entisen Neuvostoliiton tilanteesta? Keskeneräisistä asioista ei saisi puhua, maahanmuutosta ei saisi puhua, mistään muusta kuin poliitikkojen toilailuista ei saisi puhua, eikä oikeastaan niistäkään.
Halla-Ahosta on vain tulossa pilkka joka saattaa vielä kaatua valtaeliitin omaan nilkkaan. Hyvää vauhtia hänestä ollaan tehtailemassa sananvapauden marttyyriä, mediakritiikin Jeesusta, joka osoittaa meille kuinka päin helvettiä asiat todella ovatkaan. Tätä viittaa hän ei varmaankaan ole harteilleen pyytänyt, mutta risti taitaa jo odottaa.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009
"Kyse ei ole kalapalasta"
Mikko Välimaa kommentoi HS:n verkkosivuilla Vantaankosken tapahtumia otsikolla "Kyse ei ole kalapalasta". Ei niin, kyse ei enää ole kalapalasta. Kyse oli kalapalasta siinä vaiheessa, kun oppilas yritti ottaa yhtä ylimääräistä kalapuikkoa. Kolmen kalapuikon aterialle on muuten määritelmä nuoren nälkäisen miehenalun sanakirjassa: Laiha lohtu! Sama näkyy nimittäin myös ammattikorkeakoulujen ruokailussa: vaikka maksamme osuuden omasta ruokailustamme, emme saa kovinkaan häävöistä ateriaa eteemme, yleensä luokkaa viisi lihapullaa. Meneehän tuolla nälkä viideksi minuutiksi...
Mutta viime kädessä kyse ei ole edes ruoan määrästä. Välimaa väittää kommentissaan, etteivät koulut ylireagoi uhkiin. No, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin tuo on aivan täyttä paskapuhetta. Jos tilanne on missään vaiheessa päässyt eskaloitumaan siihen pisteeseen, että kolmetoistavuotiaan otettua yhden ylimääräisen kalapalan joudutaan kutsumaan poliisi paikalle, on koululla todellakin ylireagoitu. Kun muistelee itseään tuon ikäisenä, minulla siitä on vasta reilu vuosikymmen, on helppo ymmärtää kaverin kokema nöyryytys; otat yhden ylimääräisen kalapalan, opettaja riuhtoo safkasi lattialle ja käskee siivoamaan, ja sitten vielä kuraattorin puheillemenosta kun kieltäydyt, kutsutaan poliisi paikalle. Ihan oikeasti, jumalauta! Missä on ihmisten suhteellisuudentaju? Mikä helvetti meitä riivaa, jos emme saa tuon ikäiselle järjellä ilman poliisin läsnäoloa perusteltua sitä, että yhteiskunnalla ei ole varaa antaa sinulle nyt kuin kolme kalanpalaa?
Ymmärrän kyllä tämän valossa sen, että koululla reagoitiin kutsumalla taas poliisi paikalle, kun oppilas uudemman kerran esiintyi kouluruokailussa tällä kertaa käsiaseen näköisen sytyttimen kanssa. Typerä temppuhan tuo on, mutta entäs sitten oppilaan kokema nöyryytys? No, tässähän se sitten taas uusiutui, eli pakkasen puolelle meni tämäkin revanssi, vaikka kunnioitusta haettiin. Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelutapaukset varmasti käväisivät kaikkien muiden mielissä.
Voidaan kuitenkin miettiä, mitä tämä oppilas toistamiseen nöyryytettynä ajattelee? Pitääkö hän suomalaista yhteiskuntaa ja koululaitosta sekä poliisia ystävänään? Ei muuten varmasti pidä. Katson tapauksen vastedes menetetyksi, ja tämä tulee ihan vain osaamattomasta toiminnasta oppilasta kohtaan. En minäkään jaksaisi tällaista kunnioittaa, enkä muuten kunnioitakaan.
Jokelan jälkeen jäin odottamaan, koska seuraava tapaus tulisi. Kauhajoki sattui paljon aikasemmin, kuin uskalsinkaan uumoilla. Sen jälkeen "laittomia uhkauksia" sateli ympäri maatamme koululaitoksille. Jokelan jälkeen toivoin tosin, että seuraava tajuaisi edes olla murhaamatta viattomia, ja mennä pahantekoonsa kansallisen pahanolon lähteellemme, Arkadianmäelle. No, näin ei käynyt ja keskustelu keskittyy jeesusteluun aseiden pahuudesta. Aseet vain eivät tapa ihmisiä. Ihmiset tappavat ihmisiä, ja yleensä tappajilla on jonkinlainen sisäinen oikeutus teoilleen. Silti keskustelu on keskittynyt aseiden pahuuden ruotimiseen, vaikka metalliköntti ei sinällään omaa mitään moraalia. Eihän se voi, ei se ajattele. Ase ei tee kantajastaan mitään mitä hän ei jo ole. Tiedän tämän, olen ampunut käsiaseella ja kiväärillä jo hieman pienempänä, ja ymmärsin jo silloin, miksei niitä saa edes lataamattomina koskaan nostaa toista ihmistä kohden.
Surullisinta tässä kalajutussa on se, miten läjä aikuisia ihmisiä voikaan epäonnistua 13-vuotiaan kohdalla. Ja miten nämä väitetysti aikuiset ja ajattelukykyiset ihmiset voivat saada yhdestä helvetin kalapuikosta näin ison asian aikaiseksi. Herää kysymys, kuka tässä sitä holhoamista ja kasvatusta oikeasti tarvitseekaan? Jos Suomen tulevaisuutta kasvattamassa on näin kyvytön joukkio, kasvaa näistä nuorista vain isänmaamme epätoivo.

Waau... Lepakko pääministerinä
Islannin hallitus kaatui, ja maan sosiaalidemokraattisen puolueen valinta pääministeriksi on Johanna Sigurdardottir, joka on siis julkilesbo. Wau. Onhan tämä toki hienoa seksuaalisen tasa-arvon edistyksen kannalta, mutta yksi asia pistää silmään: uutinen on otsikoitu "Historiaa: Julkilesbosta pääministeri".
Jos nyt ollaan hetken aikaa oikein mahtavan tasa-arvoisia ihmisiä - ei siis mitään "suvaitsevia" vaan ihan oikeasti tasa-arvon kannalla - niin tuon pääministerinimityksen uutisoinnin - joka on vielä epävirallinen - ei pitäisi sisältää mitään viittausta henkilön seksuaaliseen suuntautumiseen, koska sillä ei ideaalitilanteessa ole hevon perseenkään merkitystä henkilön kyvylle johtaa Islantia maana ja kansana. Oletan, että Johanna Sigurdardottirilla ihmisenä on jotain muutakin sanottavaa, kuin se että hän on lesbo ts. homoseksuaali, sillä pelkällä homoudella en usko hänen nousseen politiikassa asemaansa. Onhan se hienoa, toki, ettei se ole ollut esteenäkään, mutta minua kiinnostaisi ehkä enemmän se, mitä hänellä on sanottavanaan, kuin että kenen kanssa hän asuu.

Nelipyöräinen antikristus
Jos joku on jaksanut risoa jo pitkään, niin se on kyllästyttävän yksipuolinen keskustelu ilmastonmuutosasioista. Jo vuosien ajan meille on syydetty propagandaa siitä, kuinka yksityisautoilu on maailman suurin vääryys joka tuhoaa ilmaston aivan varmasti jollei sitä kielletä. Onhan se totta, että liikenteestä syntyy päästöjä, mukaanlukien hiilidioksidipäästöjä, mutta ongelman suuruus on mielestäni täysin sivuutettu keskustelussa, ja mittakaavat ovat täysin vääristyneitä ja esitetyt vaihtoehdot Helsingin ulkopuolella epärealistisia.
Autoliitto kertoo lyhyessä raportissaan, että itseasiassa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla liikenteen aiheuttamat päästöt ovat n. 14% kokonaismäärästä. On siis ihan OK polttaa hiiltä sähköntuotantoa varten, mutta autoilu on pahasta? Ei mene jakeluun. Suomi on edelleenkin pitkien etäisyyksien maa, ja muutaman suurimman kaupungin ulkopuolella julkinen liikenne on olematonta ja sen varaan joutuminen rajoittaa liikkumista huomattavasti. Kannattaisi varmasti joskus ekohippienkin mennä Helsingin ulkopuolelle vilkaisemaan sitä luontoa ja niitä liikkumisen mahdollisuuksia joita Suomen julkinen liikenne tarjoaa.
Suomessa on n. 2,7 miljoonaa henkilöautoa (lähde: AKE). Epäilen, että autokanta maailman suurimmissa pääkaupungeissa on vähintään samaa luokkaa. Kun mietitään koko maailman mittakaavassa, on Suomessa tapahtuva henkilöautoilu mahdollisen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kannalta aika lailla yksi kärpäsen paska. Sana mahdollisen siksi, että keskustelu ihmisen aiheuttamasta muutoksesta on yhtä propagandistista ja yksipuoleista, kuin keskustelu autoilun päästöistä; ilmasto nimittäin on muuttunut historiassa ilman ihmisenkin vaikutusta, ja viikinkiaikana Grönlanti oli vehreää maata, siitä nimi.
Hankalinta tässä demonisoivassa ja osoittelevassa keskustelussa on se, että poliittiset päätökset alkavat kohta vaikuttaa autoilun vapauteen, ja päätöksillä ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa todellisen hiilijäljen kannalta. Muistan lukeneeni - olikohan hesarista - aikanaan jutun, jossa vertailtiin eri autojen hiilijälkeä koko elinkaaren osalta. Elinkaariajattelu on tässä itseasiassa se merkityksellinen asia, sillä aivan liian usein unohdetaan autoilusta muut päästöt, kuin se iänikuinen X grammaa CO2/km. Auton valmistaminen aiheuttaa päästöjä, sen huoltaminen ja varaosien tuotanto aiheuttaa päästöjä, ja sen romuttaminen aiheuttaa päästöjä. Hesarin jutussa kaikkien kukkahattujen hurraama hybridiauto Toyota Prius todettiin ihan yhtä ekotehokkaaksi, kuin Mercedes Benz S600. Niille, jotka eivät jälkimmäistä tunne, on kyseessä puolen Afrikan kokoinen panssarivaunu, jossa ei moottoritehosta ole puutetta. Että se siitä ekoteosta. Priuksen tuotanto on niin paljon monimutkaisempaa, kuin tuon edustus-Mersun, että huomattavasti pienemmistä päästöistään huolimatta se ei ole sen ekotehokkaampi. Suuren osan tässä tekevät Priuksen akustot, jotka on vielä uusittava aika ajoin. Samasta ongelmasta kärsivät myös sähköautot.
Vähäpäästöiseen liikenteeseen on oikeastaan vain yksi realistinen reitti, ja se on vety. Hybridit voidaan unohtaa, samoin akustoihin perustuvat sähköautot, sillä akkujen tuotanto ja paino heikentää hyötysuhdetta. Vedyn hyvä puoli on se, että sitä voidaan joko polttaa polttokennoissa tai käyttää ihan perinteisessä polttomoottorissa. Kummassakin tapauksessa suurin osa päästöistä on ihan silkkaa vettä, joka on liian puhdasta juotavaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa - siis polttomoottoreita käytettäessä - syntyy voiteluaineista johtuen hieman muitakin päästöjä, mutta luvut ovat jo nykyisellään mitättömiä. BMW:llä on vetypolttomoottoriauton prototyyppi. Polttokennoautojen kanssa ainakin Mercedeksellä on ollut toimintaa.
Vety polttoaineena on monestakin syystä mukava. Eikä vähiten sen takia, että se on täysin kierrätettävissä. Vetyähän saadaan vedestä esimerkiksi elektrolyyttisesti, ja sitä poltettaessa syntyy vettä. Joku ministeri toivoi kirjoituksessaan näkevänsä jo 2020 bensapumppujen tilalla akkulatureita. Minä en. Mietitäänpäs käytännön kannalta: suuren akuston lataamiseen menee väkisinkin muutama tunti, vetyauton tankkaamiseen muutamasta minuutista varttituntiin (tarvittava kylmyys ja paine hidastavat prosessia). Jälkimmäinen ei vaikuta normaalin bensiiniauton tankkaamiseen tottuneelle mikseenkään kohtuuttomalta, mutta sähköauton pieni toimintasäde yhdistettynä pitkään "tankkausaikaan" tekevät siitä kovin epäkäytännöllisen. Nykyisellään vetyautojenkaan toimintasäde ei ole kovin paljon suurempi, mutta se on parannettavissa. BMW:n Hydrogen 7 -vetyproto kulkee vedyn avulla 200 kilometriä. Auto ilmeisesti perustuu BMW:n ylelliseen 700-edustusautosarjaan, eli myös kehittäjät myöntävät painon rajoittavan toimintasädettä ja hyötysuhdetta. Tosin, vedyn loppuessa bemarin voi kääntää toimimaan myös bensiinillä, ja matka jatkuu. Ja kaikkien autoilusta pitävien riemuksi tätä ei tarvitse tehdä edes kohtuuttomasti suorituskyvyn kustannuksella: tankki kiihtyy alta kymmenen sekunnin nollasta sataan. Ei hyvä, mutta toimintaperiaatteen huomioon ottaen ei huonokaan tulos.
Jos nyt siis päätämme jättää juosten kustut hätäpatenttiratkaisut taaksemme - siis hybridit - ja ajamme todella suurten päästöjen vähennyksien perään kohti vetytaloutta, joka mahdollistaa vähäpäästöisen autoilun tekemättä siitä tylsää pakkopullaa (kyllä, autoilukin voi olla ihan hauskaa, ei tosin yhtä hauskaa kuin moottoripyöräily), tulemme sen ongelman eteen, että vedyn tuotanto kaipaa energiaa. Tämä on oikeastaan aika helppo ratkaista. Mielestäni hiilen, turpeen, hakkeen ja öljyn poltto pitäisi kokonaan sivuuttaa ja unohtaa energian tuotannossa. Meillä on kourallinen vähäpäästöisiä vaihtoehtoja: tuuli-, aurinko- ja ennen kaikkea ydinvoima. Toisin kuin yleisestä keskustelusta voidaan käsittää, eivät nämä mikseenkään sulje toisiaan pois. Ei ydinsähkö sorsi samoilla langoilla tuulisähköä niin, että koko runkoverkko kaatuisi. Tärkeintä vetytaloudessa on tuottaa vetyä mahdollisimman vähäpäästöisesti. Parasta toki olisi fuusiovoiman käyttöönotto, ja Ranskan Cadaracheen valmisteilla oleva kansainvälinen ITER-koereaktori aikanaan tulee antamaan viitteitä fuusiovoiman mahdollisuuksista energiantuotannossa. Siinäpä muuten yksi tutkimuksenhaara, johon voisi pumpata enemmänkin rahaa.
Sellainenkin asia - joka keskustelussa sivuutetaan lähes kokonaan - joka voitaisiin tehdä liikenteen päästöjä pienentämään, on liikenteen sujuvuuden parantaminen. Pääkaupunkiseudulla ajaessa ei voi kuin turhautua loputtomiin punaisten valojen aaltoihin, liikuit sitten missä ja koska tahansa. Kaikki tekniikkaa edes ala-asteen oppimäärän verran ymmärtävät tietävät, että auton kulutus ja siten myös päästöt ovat suurimmillaan kiihdytyksen aikana. Kun liikenne on suunniteltu mukaturvalliseksi sillä ajatuksella, että jos kukaan ei liiku, ei kukaan kuolekaan kuin korkeintaan vitutukseen, on aivan turha jeesustella henkilöautoilun päästöistä, kun yhteiskunnan tasolta on tehty kaikki voitava jotta nykyisen autokannan päästöt saataisiin maksimoitua. Sujuva liikenne sekä vähentää ruuhkia, parantaa liikenneturvallisuutta että vähentää liikenteen päästöjä. Asialle ei tehdä mitään, ja oletan tämän johtuvan siitä, että liikennesuunnittelusta vastaavat tahot ovat epäpäteviä. Punaisten valojen aalto kymmenen aikaan sunnuntai-iltana Vantaan Myyrmäessä ei ole mitään muuta kuin huolimatonta liikennesuunnittelua.
Ja vielä viimeinen kirskahdus kitinälaakereistani: ympäristöministeri Paula Lehtomäki esitti tänään huolestumisensa väärästä käsityksestä ilmastotalkoissa. Ministerin mukaan ilmastotalkoita ei saisi nähdä pelkkänä taakkana, vaan myös mahdollisuutena liike-elämän kannalta. No, en voi todeta, kuin että itsepähän olette asiasta tehneet taakan harjoittamalla anekauppaan rinnastettavaa syyllistämispolitiikkaa vailla minkäänlaista realistista ja konkreettista tavoitetta, vailla mitään kiteytynyttä toimintamallia, ja vailla todellisia perusteita valituille toimintamalleille. En tiedä, mitä kaikkea tulevaisuuden teknologioilta odotetaan - ilmeisesti ihmettä ja Jeesuksen toista tulemista - mutta jos kuvitellaan liikenteen toimivan nollapäästöin vuonna 2050, olisi ihan oikeasti esitettävä näkemyksiä tämän toteuttamiseksi, sillä tiedeyhteiskunnalla niitä ei käsittääkseni liioin ole, ei ainakaan vetytalouteen fuusiovoiman siivittämänä siirtymistä enempiä, ja tämä ei näillä näkymin tule toteutumaan vielä 2050.
Terveisin,
MK
Yksityisautoileva ilmastorikollinen

maanantai 26. tammikuuta 2009
Suomi tulessa
Hohhoijaa! Kun lukee "blogosfääriä" (vähänkö "ihkun" muodikas sana) ja uutisia, ei voi kuin olla yhtaikaa hämmentynyt ja tyytyväinen kotimaiseen poliittisen aktiivisuuden nousuun. Nimimerkki ruukinmatruuna käsittelee takkirauta-blogissaan samana päivänä turvapaikanhakijoiden kurnutusta huonoista oloistaan täällä, suomalaista sharia-lakia puolustavaa akateemikkoa ja "työvoimapulaa". Täytyy muuten todeta, että vaikken minäkään kirjoittajan sanomisia kritiikittä niele - niin kuin en niele edes äidin lihapullia - on selkeästi kyseessä piristävän älykäs ja sananvalmis nainen. Hatunnosto ja eläköön tasa-arvo!
Tänään todella YLE uutisoi tästä turvapaikanhakijoiden ahdingosta Syvälammen motellissa. HS:n nettisivuilla en vielä vastaavaa uutisointia ole havainnut josta en ole yllättynyt lainkaan. Lehden tilaamisen taas lopetin liiallisen hallitusmyönteisyyden ja turhan paskapaperin nurkkiin kertymisen vuoksi. YLE:n motiivit tuon uutisoinnin suorittamiseen ovat minulle hämärän peitossa. Joko he halusivat lietsoa närää kansalaisten keskuudessa, tai sitten kuvittelivat tämänkaltaisen synnyttävän sympatioita tulijoita kohtaan. No, epäilenpä jälkimmäisen kohdalla menneen vikaan, jos tuota edes yrittivät. Ymmärrän kyllä vallan hyvin aiheesta syntynyttä kuohahdusta vapaissa medioissa - siis käytännössä katsoen internetissä.
Hämmentävintä kaikessa kuitenkin on uutisointiin liittyneen debatin määrä ja enemmistön mielipiteet. Suomi ei siis olekaan ilmeisesti ihan niin maahanmuuttokritiikitön, kuin olen olettanut, sillä esimerkiksi HS:n uutisoimasta Halla-Ahoon liittyvästä esitutkinnasta (jonka otsikointi on ehkä aavistuksen skandaalihakuinen) seuranneeseesta keskustelusta huokuu jo kansan ihastuttava vittuuntuminen sananvapauden tilaan Suomessa. Olisiko meistäkin todella barrikadeille?
Toinen juttu on tämä sharia-lakia kannattava tapaus, joka todella saa niskavillani pystyyn. Se, että britit osoittavat vuosisataista typeryyttään (Windscalen reaktorit toisena esimerkkinä) sallimalla sharia-lain käyttämisen, ei tarkoita sitä, että Suomessa pitäisi olla yhtä hölmö. Kuten aiemmin totesin, yksi maa, yksi laki. Muuten valtion perusta - joka siis on laki - murenee hyvinkin helposti. Ja tähän en kaipaa kirjallisia lähteitä, kukin voi ihan omakohtaisesti miettiä, jos kokee siihen olevansa kykeneväinen, mitä oletan jokaisen Suomen kansalaisen olevan, vaikka hallituspohjamme toista todistaakin.
En ymmärrä, minkä helvetin takia meidän pitää hyväksyä muslimeille toisenlainen oikeuskäytäntö kuin kaikille muille? Alan kohta oikeasti julistautua saatananpalvojaksi, enkä hyväksy Suomen valtion minulle sen jälkeen langettamia murhatuomioita, koska tappaminen nyt vain kuuluu kulttuuriini! Yksi maa, yhdet kaikille samat pelisäännöt! Ei poikkeuksia, sillä ne vain synnyttävät rasismia ja närää kantaväestön keskuudessa. Sama pätee tämänpäiväiseen motelliuutisointiin, Halla-Ahon "syyteharkintaan" (esitutkintaan) ja Astrid Thorsiin. Juttelin muuten eilen henkilön kanssa, josta aiemminmainitun maahanmuuttolaki on hyvää vauhtia tekemässä entistä suvaitsevaista ja nykyistä rasistia. Että näin, ampukaa itseänne jalkaan!
Hienointa tässä kaikessa on kuitenkin se, että pikkuhiljaa ilmeisesti kansa alkaa heräämään siihen todellisuuteen, että meillä on sieniaivoisia päättäjiä, joiden päätöksenteon edunsaajaryhmänä ovat ensisijaisesti jotkut muut kuin suomalaiset äänestäjät. Ja toivottavasti kohta meillä käy kuten Islannissa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Mukillinen Tummaa Presidenttiä Obaman kunniaksi
Hetken kun on nyt seuraillut rapakontakaisia tapahtumia Barack Obaman noustua Yhdysvaltojen presidentiksi, voi ehkä uskaltautua ottamaan tähän jotain kantaakin.
Obaman vaalikampanja lupaili muutosta, joten on ihan kohtuullistakin, että jotain ainakin näyttäisi tapahtuvan. Suomessa toki tähän ei olla totuttu, koska kaikki tietävät poliitikkojen unohtavan lupauksensa heti kun eduskunta- tai hallituspaikka varmistuu.
Tahti on Obamalla kuitenkin ollut varsin kiivas, ja jos tällaista tahtia voidaan ylläpitää, uskallan suhtautua tilanteeseen jopa varautuneen optimistisesti. Mainittakoon, että USA:n presidentinvaalien tulos oli minulle yhdentekevä niin kauan, kun vaan valittu ehdokas ei ollut republikaanien listoilta. Heidän puolueensa harjoittama ulkopolitiikka kun on näkynyt täällä asti taantumana, ja tulee näkymään vielä jonkin aikaa, sanoi Nalle Wahlroos asiasta mitä tahansa.
Nostankin siis nyt varovaisen optimistisesti kupillisen obamaksikin lempinimettyä Pauligin Tummaa Presidenttiä Barack Obaman kunniaksi. Voisikohan tuollaisia poliitikkoja - jotka siis tekevätkin eivätkä vain puhu - tuoda sellaisen paljon puhutun "työperäisen maahanmuuton" nimissä Suomeenkin? Kysyntää kyllä olisi, väriin katsomatta; olkoot vaikka pieniä ja vihreitä kunhan saavat jotain aikaiseksikin.

Poliittisia unelmia
Kalevan (29.1.) mukaan Matti Vanhanen ei aio asettua ehdolle vuoden 2012 presidentinvaaleissa. No, liekö tämä sitten mikään yllätys? Sen sijaan hän kyllä kertoo aikovansa kolmannelle pääministerikaudelle, ja samassa lehtikirjoituksessa vielä kiirehtii presidentin oikeuksien kaventamista. Ei ristiriitaa.
Vanhasen ja Keskustapuolueen kannatus on romahtanut, joten presidenttipelissä Vanhasella ei realistisia mahdollisuuksia nähdäkseni enää olekaan. Tosin, onko sen kummemmin kolmannelle pääministerikaudellekaan, on toinen kysymys. Itse ainakin harkitsen maastamuuttoa, jos Vanhanen saa vielä kolmannenkin hallituksen.
Tiettävästi tällä hetkellä yksi vahvimmista mahdollisista ehdokkaista on Kokoomuksen Sauli Niinistö. Hassu yhteensattuma, tosin, että Niinistö ei halua vallattomaksi presidentiksi, ja Vanhanen taas haluaa entisestään kaventaa kohta muutenkin tarpeettomaksi jääneen presidentinviran valtaoikeuksia. Vaikuttaa siis hieman vallihaudan kaivamiselta kohta vallanrippeitään keräilevän puolueen ympärille. Voi toki olla, että vedän kaukaakin haettuja johtopäätöksiä.
Samana päivänä samalle lehdelle Vanhanen kertoo suunnitelmistaan Suomen liikenneväylien parantamiseksi. Ihan hyvä idea, josko teiden kunnosta kaikki tuntemani rivikansalaiset ovat olleet huolissaan jo viimeiset viisi vuotta. Hieman jälkijunassa siis tulee tällainen idea. Toinen ongelma Vanhasen ajatuksissa on se, että kaikkein tärkeimmät väylähankkeet, kuten Kehä III:n parantaminen jäävät tässä vaille huomiota. Tuokin olisi nimittäin pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta ei. Remontti joudutaan tekemään myöhässä ja se haittaa entistä suurempia liikennemääriä; täten siis tietöiden aiheuttamat tukokset ovat huomattavasti pahempia, kuin mitä ne olisivat olleet vielä viisi vuotta sitten.
No, puhuuhan Vanhanen samassa jutussa koko infrasta, mukaanlukien koulutus. Nämäkin asiat ovat jääneet lapsipuolen asemaan rahaa jaettaessa jo ihan tarpeeksi pitkään. Viime vuoden syksynä Metropoliaksi yhdistyneet Stadia ja Evtek yhtenä esimerkkinä: toiselta loppui rahoitus, joten molemmat yhdistettiin osakeyhtiöksi! Muutaman vuoden päästä saamme ehkä seurata Suomen ensimmäistä oppilaitoskonkurssia. Toinen pahasti rempallaan oleva ja vielä useampaa ihmistä koskettava asia on terveydenhuolto. Onhan sitä olemassa, mutta eipä tuollaista instituutiota jaksa vaivata, kun kuuden tunnin jonottamisen tuloksena määrätään buranaa, oli vaiva mikä tahansa. Voisin itsekin ryhtyä lääkäriksi, jos se kerran noin helppoa on, että määrää vain särkylääkettä!
Tieverkon, koulutuksen ja terveydenhuollon parantaminen ovat ihan oikeasti tärkeitä asioita, mutta maamme pääministerin suusta tämä kuulostaa lähinnä ääntenkalastelulta.

perjantai 23. tammikuuta 2009
Monikulttuurisuus ja valtio
Olen ateisti, joskin kaikkine satanistisine, zenbuddhistisine ja krisillisine piirteineen ajatteluni on melkoinen sekametelisoppa (jota aika ajoin vielä Jehovan todistajat tahtoisivat "laajentaa"). Katson olevani vastuussa omista teoistani, niin yhteiskunnalle kuin ennen kaikkea itselleni, pyrin zenistiseen mielenrauhaan, ja arvostan Jeesusta filosofina. Sinällään olen kuitenkin ihan raaka ateisti, että mitään personoitunutta ylempää tahoa en tunnusta.
Siksipä Suomi onkin mielestäni niin hieno valtio: täällä saan olla ihan perustuslain turvin ihan mitä uskonnollista mieltä haluankin olla. Minulla on siis sekä uskonnon- että mielipiteenvapaus. Aika kivaa, sanoisin.
Suomessa elää rinnakkain ja osin sisäkkäin useiden eri kulttuurien edustajia. Siis suomenruotsalaisia, saamelaisia, kantasuomalaisia (näähän nyt sitten homogeenista väkeä ovatkin...), tataareja, venäläisiä, saksalaisia, somaleja, romaneja, juutalaisia, lista on varmasti miltei loputon. Näistä perinteisimmät elävät melko mukavasti rinta rinnan edes näennäisessä sopusoinnussa, ja jossain määrin "sisäkkäinkin". Varsinkin "kantasuomalaisen" ja suomenruotsalaisen kulttuurin erottaminen toisistaan on jo melko vaikeaa; erot ovat lähinnä nyansseissa ja arvopohja hyvinkin samanlaista. Suomessa elää siis monia kulttuureja.
Mutta kun mennään valtion tärkeimmän tehtävän - lainsäädännön - tasolle, ei mielestäni monikulttuurisuudella ole enää sijaa. Yksi valtio, yhdet, kaikille samat pelisäännöt. Muuten laki menettää merkityksensä. Tästä saa toki olla eri mieltä, mutta asiaa kannattaa miettiä samalla kun esimerkiksi ottaa ystävänsä kanssa biljardiottelun, ja antaa kaverin pelata vapaammilla säännöillä kuin itse pelaa. Sen voi ottaa haasteena, mutta kansakuntien kokoisissa kokonaisuuksissa tällainen ei toimi. Siispä valtio ei voi olla "monikulttuurinen", koska valtion virallinen kulttuuri on sen määrittämät pelisäännöt, siis lait. Tämä ei tietenkään estä sitä, etteivätkö esimerkiksi maahanmuuttajat tai saamelaiset saisi pitää kulttuuriaan, niin kauan kuin se ei loukkaa Suomen lakeja. Kunniamurhat ja vaimonpieksäntä ei oikein mene suomalaisen nuoren oikeustajuun, kun on tottunut elämään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa toisen henkilöön käyminen fyysisesti on moraalisesti ja lainopillisesti väärin. Jos nyt sanoisin olevani saatananpalvoja (eri asia kuin satanisti), tuskin saisin sillä perusteella anteeksi esimerkiksi rituaalimurhia, vaikka ne kuuluvatkin kulttuuriin? En tietenkään, koska ne ovat laissa kiellettyjä.

Maahanmuuttokriittisyys vs rasismi
On tietysti helppo todeta, että "samaa paskaa eri paketissa", kun puhutaan maahanmuuttokriittisyydestä ja rasismista. Ihan samaa muuten voisi sanoa EU:n perustuslaista ja uudistussopimuksesta, sillä erotuksella että maahanmuuttokriittisyys ja rasismi eivät sama asia varsinaisesti ole, lukuunottamatta niitä varsinaisia rasisteja, jotka piiloutuvat "kriittisyyden" taakse.
Rasismi yksinkertaistettuna tarkoittaa rotuun tai oletettuihin rotuominaisuuksiin - kuten ihonväriin - perustuvaa syrjintää. Missäs kohtaa tuota määritelmää seisoo "hallituksen maahanmuuttopolitiikan kritisointi"?
En ole kunnioittanut Matti Vanhasta alun alkajenkaan, mutta viimeisimpien vuosien aikana on suhtautumiseni häneen muuttunut huomattavasti heikompaan suuntaan. Alkuun pidin häntä vain värittömänä ja harmittomana, mutta parin viime vuoden aikana Vanhasen suhtautuminen Suomen kansaan esimerkiksi EU:n perustuslain tapauksessa on aiheuttanut minussa täydellisen uskon menetyksen. Yliymmärtäjäin ja kukkahattutätein termein minä "suvaitsen" Vanhasta, koska näin on demokratian periaattein päätetty, että hänet on valtiomieheksi nostettu, mutta minun ei tarvitse häntä kunnioittaa lain vaatimuksia enempää, koska kunnioitus tulee ansaita. Suvaitseminen ei itsessään sisällä olettamusta kunnioituksesta.
Lisäksi Vanhanen vaatii samassa haastattelussa (annettu alun perin HBL:lle), ettei "hallitsemattomasta maahanmuutosta" saisi puhua. No, menee periamerikkalaiseksi tällainen perustuslakiin vetoaminen mutta menköön, kun meilläkin sellainen kerran on (ja se on muuten pirun kiva asia sellainen): Suomen perustuslain toisen luvun kahdennentoista pykälän mukaan Suomessa jokaisella on vapaus esittää mielipiteitänsä kenenkään sitä ennalta estämättä. Mikäli Vanhanen siis haluaa kumota väitteet hallitsemattomasta maahanmuutosta, tulee hänen esittää asiallista vasta-argumentaatiota, eikä kieltää puhumista.
Yksi ongelma tällaisessa sanelupolitiikassa on se, että se itseasiassa herkästi aiheuttaa närää kansalaisissa, ja ärtynyt kansalainen onkin sitten entistä hedelmällisempää maaperää ihan aidollekin rasismille. Jos maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa ei voi kritisoida, on siinä oltava jotakin niin mätää, ettei se kestä päivänvaloa.
Nyt, kun paskat on jo housuissa, valtiontalous laskee lehmänhäntää ja ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan melkoista päivävauhtia, ei ole helppo niellä väitteitä "työperäisestä" maahanmuutosta. Meillä on täällä omiakin, jotka tulisi hoitaa, ja se on meidän valitsemamme edustajiston ensisijainen tehtävä. Suomen eduskunta on Suomen kansalaisten itseään edustamaan valitsema! Eduskunta, eikä sen koommin hallitus, voi sanella kansalle, kuinka ajatella ja äänestää. Kansa ei ole velkaa Suomen poliittisille päättäjille!
Tarkenettakoon siis: maahanmuutto, joka lähentelee kantaväestön kantokykyä, aiheuttaa rasismia. Suomessa tätä pistettä ollaan lähestymässä turhankin kovaa vauhtia.
"Nielkääpä tämä" (J. Martikainen)

Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle. [US, 14.1.2009]Menee rivien välistä lukemiseksi, mutta minä luen tämän näin: "Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he saavat ilmaista mielipiteitään äänestämällä". OK, on ymmärrettävää, että Euroopassa taas mukavasti orastava rasismi halutaan pitää kurissa, mutta tällaista nähdessään (ja kun pitää mielessään mm. Suomalaisen nettisensuurin, jolla muka halutaan kitkeä lapsipornoa) ei voi olla ajattelematta Stalinin Neuvostoliittoa ja Kiinan "kansantasavaltaa".
Lisäksi Vanhanen vaatii samassa haastattelussa (annettu alun perin HBL:lle), ettei "hallitsemattomasta maahanmuutosta" saisi puhua. No, menee periamerikkalaiseksi tällainen perustuslakiin vetoaminen mutta menköön, kun meilläkin sellainen kerran on (ja se on muuten pirun kiva asia sellainen): Suomen perustuslain toisen luvun kahdennentoista pykälän mukaan Suomessa jokaisella on vapaus esittää mielipiteitänsä kenenkään sitä ennalta estämättä. Mikäli Vanhanen siis haluaa kumota väitteet hallitsemattomasta maahanmuutosta, tulee hänen esittää asiallista vasta-argumentaatiota, eikä kieltää puhumista.
Yksi ongelma tällaisessa sanelupolitiikassa on se, että se itseasiassa herkästi aiheuttaa närää kansalaisissa, ja ärtynyt kansalainen onkin sitten entistä hedelmällisempää maaperää ihan aidollekin rasismille. Jos maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa ei voi kritisoida, on siinä oltava jotakin niin mätää, ettei se kestä päivänvaloa.
Nyt, kun paskat on jo housuissa, valtiontalous laskee lehmänhäntää ja ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan melkoista päivävauhtia, ei ole helppo niellä väitteitä "työperäisestä" maahanmuutosta. Meillä on täällä omiakin, jotka tulisi hoitaa, ja se on meidän valitsemamme edustajiston ensisijainen tehtävä. Suomen eduskunta on Suomen kansalaisten itseään edustamaan valitsema! Eduskunta, eikä sen koommin hallitus, voi sanella kansalle, kuinka ajatella ja äänestää. Kansa ei ole velkaa Suomen poliittisille päättäjille!
Tarkenettakoon siis: maahanmuutto, joka lähentelee kantaväestön kantokykyä, aiheuttaa rasismia. Suomessa tätä pistettä ollaan lähestymässä turhankin kovaa vauhtia.
"Nielkääpä tämä" (J. Martikainen)
- MK
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Pelinavaus
Jaa-a. Muoti-ilmiöihin ei ikinä pitäisi lähteä mukaan, ja blogit ovat yksi nykyajan muoti-ilmiö. Ja silti väsään tässä paraikaa itselleni blogia. Miksi? Ihan vaan siitä rehellisestä syystä että minua usein sapettaa, ja narsistisuudessani kuvittelen tämän vielä kiinnostavankin jotakuta.
Mikä minua sitten sapettaa? Suomalainen politiikka, sehän se on! Yleinen lammasmaisen konsensuksen hakeminen, kaikenlaisen kriittisyyden vääntäminen vastaisuudeksi, ja niin edelleen. En usko Suomen hallituksen pätevyyteen johtaa kansaamme. Suomalaisesta politiikasta on tullut yleinen muniinpuhaltelun kenttä, jossa tarpeeksi korkealle päässeet voivat vain huokaista helpotuksesta ja päästellä populistisia lausuntoja typerien päätösten lomassa.
Kuka minä olen? Olen 25-vuotias elektroniikan ammattikorkeakouluopiskelija. Asun Vantaalla, ja olen syntynyt jossain muualla. Harrastuksiini kuuluu muun muassa moottoripyöräily, tuo saastaisten paskiaisten laji, jossa toistuvasti rikotaan liikennesääntöjä ja ajetaan aina ylinopeutta.
Tähän blogiin aion tulevaisuudessa nillittää ainakin seuraavista asioista:
Myönnän myös, että olen jo hetki sitten menettänyt toivoni kotimaisen politiikanteon suhteen. Vaihtoehdot ovat vaikuttaneet joko epärealistisia tavoitteita ajavilta (vihreät), munattomilta (keskusta ja M. Vanhanen) tai vaihtoehtoisesti TV:n stereotyyppiseltä sisustusohjelmalta (kokoomus). Sellaista puoluetta, joka oikeasti ajaisi suomalaisen yhteiskunnan etua, ei ole ollut näköpiirissäni; paskanpuhujia sitäkin enemmän.
Vakuutin joskus itselleni, että Perussuomalaisia en äänestä. En ole myöskään koskaan äänestänyt Kokoomusta enkä Keskustaa. Enkä sen koommin Vihreitä. Vasemmistoa ja demareita olen äänestänyt, ja olen joutunut pettymään. Nykyisellään valtapuolueista ei ole mihinkään todelliseen politiikantekoon. Mediapeliin kyllä löytyy panoksia. Ei ehkä ole hankalaa enää nähdä, miksi suuri osa Suomen nuorisosta ei äänestä tai ylipäänsä kiinnostu politiikasta?
Kävi kuitenkin niin, että jouduin pettymään sekä vasemmistoon, että demareihin. Halosen toinen kausi on ollut pitkä ja tarpeeton. Presidentin näkyvyys julkisessa keskustelussa on ollut täysin odotusteni vastainen. Eduskunnassa taas vasemmisto ei saa mitään aikaiseksi. Hyviä keskustelunavauksia, ehkä, mutta hallituksen ja Vanhasen sanelupolitiikassa tällä ei ole paljoa merkitystä. Tässä kaikessa poliittisessa sekaannuksessa huomaan täysin periaatteideni vastaisesti äänestäneeni populistista puoluetta - Perussuomalaisia - ihan vain siitä riemusta, että sieltä löytyi ehdokas joka uskalsi sanoa mitä minä ajattelin. Kaikkea sitä sattuukin.
Nykyisellään Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole täysin valmis puolue: heillä on uskallusta tuoda ongelmia esille, mutta turhan harvoin kuitenkaan valmiita tai edes kehityskelpoisia ratkaisuja niihin. Siispä pysyn sitoutumattomana puolueiden suhteen, vaikka nostankin nykyisellään hattua Soinille ja kumppaneille. On hyvä, että edes joku tuo soraääniä turhan "yksimieliseen" keskusteluun, jossa kansan mielipiteillä ei ole hevonkaan merkitystä enää vaalien jälkeen.
Pyrin siis nillittämään vastaisuudessa tässä blogissa vääriksi kokemistani poliittisista "totuuksista", kommentoimaan ehkä muutenkin poliittista tilannetta. Ja jos nyt joku näki punaista kohdassa "maahanmuuttokriittisyys", niin minulla ei ole mitään maahanmuuttoa vastaan sinällään, olen kuitenkin työskennellyt elämässäni muutamankin maahanmuuttajan kanssa, eikä minulla heistä ole mitään kielteistä sanottavaa. Että jättäkää se iänikuinen Adolf-korttinne nurkkaan hapettumaan, se koituu vain omaan nilkkaanne jos yritätte.
Hyvällä tuurilla kevään ja ajokauden koittaessa saatan jopa muuttua "positiiviseksi" ihmiseksi, mutta siihen asti on odotettavissa lähinnä nillitystä ja kyynisyyttä. Tämä ihan vain varoitukseksi heikkohermoisemmille.
Terveisin,
opiskelija ja paskiainen
Mikko Kutvonen

- Päivänpolitiikka: Mattivanhaset, kukkahatut yleensä, vasemmistovihreiden helsinkiläisharhat ja niin edelleen
- Maahanmuuttokritiikki: Leimatkaa halla-aholaiseksi, mutta minusta yhteiskunnallisen ja poliittisen kritiikin esittäminen kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan, eikä maahanmuutto tee tästä mikseenkään poikkeusta, eikä sen kritisointi tee rasistia
Myönnän myös, että olen jo hetki sitten menettänyt toivoni kotimaisen politiikanteon suhteen. Vaihtoehdot ovat vaikuttaneet joko epärealistisia tavoitteita ajavilta (vihreät), munattomilta (keskusta ja M. Vanhanen) tai vaihtoehtoisesti TV:n stereotyyppiseltä sisustusohjelmalta (kokoomus). Sellaista puoluetta, joka oikeasti ajaisi suomalaisen yhteiskunnan etua, ei ole ollut näköpiirissäni; paskanpuhujia sitäkin enemmän.
Vakuutin joskus itselleni, että Perussuomalaisia en äänestä. En ole myöskään koskaan äänestänyt Kokoomusta enkä Keskustaa. Enkä sen koommin Vihreitä. Vasemmistoa ja demareita olen äänestänyt, ja olen joutunut pettymään. Nykyisellään valtapuolueista ei ole mihinkään todelliseen politiikantekoon. Mediapeliin kyllä löytyy panoksia. Ei ehkä ole hankalaa enää nähdä, miksi suuri osa Suomen nuorisosta ei äänestä tai ylipäänsä kiinnostu politiikasta?
Kävi kuitenkin niin, että jouduin pettymään sekä vasemmistoon, että demareihin. Halosen toinen kausi on ollut pitkä ja tarpeeton. Presidentin näkyvyys julkisessa keskustelussa on ollut täysin odotusteni vastainen. Eduskunnassa taas vasemmisto ei saa mitään aikaiseksi. Hyviä keskustelunavauksia, ehkä, mutta hallituksen ja Vanhasen sanelupolitiikassa tällä ei ole paljoa merkitystä. Tässä kaikessa poliittisessa sekaannuksessa huomaan täysin periaatteideni vastaisesti äänestäneeni populistista puoluetta - Perussuomalaisia - ihan vain siitä riemusta, että sieltä löytyi ehdokas joka uskalsi sanoa mitä minä ajattelin. Kaikkea sitä sattuukin.
Nykyisellään Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole täysin valmis puolue: heillä on uskallusta tuoda ongelmia esille, mutta turhan harvoin kuitenkaan valmiita tai edes kehityskelpoisia ratkaisuja niihin. Siispä pysyn sitoutumattomana puolueiden suhteen, vaikka nostankin nykyisellään hattua Soinille ja kumppaneille. On hyvä, että edes joku tuo soraääniä turhan "yksimieliseen" keskusteluun, jossa kansan mielipiteillä ei ole hevonkaan merkitystä enää vaalien jälkeen.
Pyrin siis nillittämään vastaisuudessa tässä blogissa vääriksi kokemistani poliittisista "totuuksista", kommentoimaan ehkä muutenkin poliittista tilannetta. Ja jos nyt joku näki punaista kohdassa "maahanmuuttokriittisyys", niin minulla ei ole mitään maahanmuuttoa vastaan sinällään, olen kuitenkin työskennellyt elämässäni muutamankin maahanmuuttajan kanssa, eikä minulla heistä ole mitään kielteistä sanottavaa. Että jättäkää se iänikuinen Adolf-korttinne nurkkaan hapettumaan, se koituu vain omaan nilkkaanne jos yritätte.
Hyvällä tuurilla kevään ja ajokauden koittaessa saatan jopa muuttua "positiiviseksi" ihmiseksi, mutta siihen asti on odotettavissa lähinnä nillitystä ja kyynisyyttä. Tämä ihan vain varoitukseksi heikkohermoisemmille.
Terveisin,
opiskelija ja paskiainen
Mikko Kutvonen
Tilaa:
Kommentit (Atom)