Monikulttuurisuus ja valtio

Olen ateisti, joskin kaikkine satanistisine, zenbuddhistisine ja krisillisine piirteineen ajatteluni on melkoinen sekametelisoppa (jota aika ajoin vielä Jehovan todistajat tahtoisivat "laajentaa"). Katson olevani vastuussa omista teoistani, niin yhteiskunnalle kuin ennen kaikkea itselleni, pyrin zenistiseen mielenrauhaan, ja arvostan Jeesusta filosofina. Sinällään olen kuitenkin ihan raaka ateisti, että mitään personoitunutta ylempää tahoa en tunnusta.

Siksipä Suomi onkin mielestäni niin hieno valtio: täällä saan olla ihan perustuslain turvin ihan mitä uskonnollista mieltä haluankin olla. Minulla on siis sekä uskonnon- että mielipiteenvapaus. Aika kivaa, sanoisin.

Suomessa elää rinnakkain ja osin sisäkkäin useiden eri kulttuurien edustajia. Siis suomenruotsalaisia, saamelaisia, kantasuomalaisia (näähän nyt sitten homogeenista väkeä ovatkin...), tataareja, venäläisiä, saksalaisia, somaleja, romaneja, juutalaisia, lista on varmasti miltei loputon. Näistä perinteisimmät elävät melko mukavasti rinta rinnan edes näennäisessä sopusoinnussa, ja jossain määrin "sisäkkäinkin". Varsinkin "kantasuomalaisen" ja suomenruotsalaisen kulttuurin erottaminen toisistaan on jo melko vaikeaa; erot ovat lähinnä nyansseissa ja arvopohja hyvinkin samanlaista. Suomessa elää siis monia kulttuureja.

Mutta kun mennään valtion tärkeimmän tehtävän - lainsäädännön - tasolle, ei mielestäni monikulttuurisuudella ole enää sijaa. Yksi valtio, yhdet, kaikille samat pelisäännöt. Muuten laki menettää merkityksensä. Tästä saa toki olla eri mieltä, mutta asiaa kannattaa miettiä samalla kun esimerkiksi ottaa ystävänsä kanssa biljardiottelun, ja antaa kaverin pelata vapaammilla säännöillä kuin itse pelaa. Sen voi ottaa haasteena, mutta kansakuntien kokoisissa kokonaisuuksissa tällainen ei toimi. Siispä valtio ei voi olla "monikulttuurinen", koska valtion virallinen kulttuuri on sen määrittämät pelisäännöt, siis lait. Tämä ei tietenkään estä sitä, etteivätkö esimerkiksi maahanmuuttajat tai saamelaiset saisi pitää kulttuuriaan, niin kauan kuin se ei loukkaa Suomen lakeja. Kunniamurhat ja vaimonpieksäntä ei oikein mene suomalaisen nuoren oikeustajuun, kun on tottunut elämään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa toisen henkilöön käyminen fyysisesti on moraalisesti ja lainopillisesti väärin. Jos nyt sanoisin olevani saatananpalvoja (eri asia kuin satanisti), tuskin saisin sillä perusteella anteeksi esimerkiksi rituaalimurhia, vaikka ne kuuluvatkin kulttuuriin? En tietenkään, koska ne ovat laissa kiellettyjä.