Lex Thors meni läpi, Lex Nokia meni läpi, sananvapaus on vaakalaudalla, valtakunnassa kaikki päin seiniä työmarkkinoita myöden; keksi tässä sitten syytä hymyillä. Kaiken muun kukkuraksi poliisi alkaa syksyllä kyttäämään ylinopeuksia ja varoittelemaan jo muutaman kilometritunnin ylityksistä kirjallisesti. Tai niin ainakin uhkaillaan. Liikenneturvallisuus varmasti paranee tällä tempauksella aivan päättömästi ja kaikki tulee taas olemaan hyvin.
Olen tässä parin viime viikon ajan yrittänyt käydä läpi päässäni, miten hallituksemme ja eduskuntamme on viime aikoina toiminut kansan eduksi. Siis miten päätöksenteossaan olisivat parantaneet kansalaisten oloja ja elämää. En ole keksinyt kuin taannoisen opintorahan ja asumislisän noston, ja elinkustannusten kohottua parin viime vuoden aikana nekin ovat jo monasti ulosmitatut. Keppiä onkin sitten tullut oikein urakalla. Kansantaloutta halutaan kuormittaa anekaupalla entistä avokätisemmin.
Tämä on mielestäni hassua siksi, että kyseessähän ovat meidän valitsemamme, meidän maksamamme kansanedustajat. Ei siis muiden kansojen edusmiehet, vaan meidän edustajamme. Tilanteessa, jossa meidän kansana pitäisi häikäilemättömästi pitää omista eduistamme huoli - eivät sitä nimittäin Ranskalaiset tai Italialaisetkaan tee - myymme vähänkin valtamme (Lissabonin sopimus l. EU:n perustuslaki) Brysseliin.
Päätelmäni ovat usein johtaneet siihen umpikujaan, etten enää tiedä, pitäisikö yrittää jotenkin vaikuttaa, vaiko luovuttaa, jättää uppoava laiva ja muuttaa jonnekin EU:n ulkopuolelle. Eri asia on sitten, että onko se ruoho sen vihreämpää sielläkään, mutta kohta on pakko yrittää.
Blogissaan Eija-Riitta Korhola pohtii syitä EU:n perustuslain hylkäämiselle Irlannissa. On hämmentävää huomata, että omassa EU-huumassaan tietyt ihmiset eivät todellakaan näe sitä vaihtoehtoa, että EU:n perustuslakia ei vain haluta! Kyllä minua ainakin huolestuttaa ihan todellisuudessa juuri se, että tuon sopimuksen myötä loputkin vallanrippeet joita meillä on, valuvat Brysseliin entistä kauemmas kansalaisesta. Irlannin farssi kertoo aika hyvin siitä, mitä demokratia todella tarkoittaa: ei mitään!
Pohdimme muuten ajatusleikkinä tuossa sellaista, että hankkisimme vaikkapa 50 000 nimeä adressiin, jossa pyydettäisiin USA:n presidenttiä Barack Obamaa tuomaan hieman demokratiaa tännekin, kun ei sitä meilläkään oikein ole, ja sitten lähettäisimme tuon adressin Valkoiseen Taloon. Päädyimme siihen lopputulokseen, että tokkopa tuo edes ylittäisi uutiskynnystä.
Neuvostoliitto pysyi kasassa pakkokeinojen - Tshekojen, NKVD:n, KGB:n, jne. - voimalla. Ja vodkan. Kannattaisi siis Suomessakin välittömästi laillistaa kannabis, tai ainakin sen kotikasvatus. Nimittäin pilvessä tätä kansaa ei ainakaan sitten vituttaisi niin paljoa, kun sitä poljetaan maahan, kastroidaan ja huorataan Eurooppaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti